Kastejuhla Risteyspaikassa su 25.5. Lue Kajin todistus!

Kajin todistus
Kiitos Herra, että olet kuullut veljeni pyynnön johdattamaan minut valoon ja uskoon. Herra sinä olet ollut armollinen ja pitkämielinen minua kohtaan. Sinun rakkautesi ja armosi on johdattanut minut kulkemaan kohti taivasten valtakuntaa, vaikka olin pimeydessä.
Minun elämäni oli täydessä umpikujassa avioeron jälkeen. Join liikaa alkoholia, enkä suunnitellut omaa tulevaisuuttani. Eräänä aamuna kaikki oli toisin. Elämälläni oli taas tarkoitus ja suunta. Tuntui, kuin minut olisi muutettu toiseksi ihmiseksi. Eikä kulunutkaan kauaa, kun löysin tieni nykyisen vaimoni luo
maapallon toiselle puolelle. En halunnut enää juoda alkoholia, ja olin jopa valmis menemään hänen kanssaan katolisen kirkon jumalanpalvelukseen.
Pojan syntymän jälkeen syyskuussa olen katsonut yhä enemmän TV7:ä. Tunsin usein myös Pyhän Hengen koskettavan minua, ja kutsuvan minua kasteelle. Talvi meni näitä asioita pohdiskellessa, kunnes huhtikuun puolessavälissä minulle tuli erittäin voimakas SYNNINTUSKA. Tunsin joutuvani kadotukseen, jollen antaisi elämääni Herralle ja hakisi kastetta mahdollisimman pian.
Rukoilin, että Jeesus ohjaisi minut seurakuntaan, joka on valittu minua varten. Rukousvastauksena minua muistutettiin Helsingin Cityseurakunnasta, josta olin kuullut kerran. Meninkin heti etsimään Cityseurakuntaa Vaasankadulta, ja huomasin miestensolun olevan juuri alkamassa. Kun olin löytänyt Cityseurakunnan, minusta tuntui, kuin Herra olisi johdattanut minut kotiin.
Uskonratkaisuni jälkeen tuli monta hyökkäystä, jossa ratkaisuni asetettiin kyseenalaiseksi. Mutta rukoilin Herraa antamaan minulle voimaa ja uskoa pysyä päätöksessäni. Kävin myös säännöllisesti miestensolussa ja Tulta Taivaasta kokouksissa. Niissä sain valtavasti voimaa, seurakunnan rukoillessa minun ja perheeni puolesta.
Kasteen odottaminen oli uskomattoman jännittävää. Sitä ajatteli lähes koko ajan. Tuntuikin hyvältä viimein seisoa kastepaita päällä altaassa, jotta Seppo voisi kastaa minut. Pian vanha Kaj kuolisi ja uudestisyntynyt Kaj nousisi altaasta Herran lapsena.
Kasteen jälkeen huomasin kuinka kauniin maailman Herra on luonut meille elää.






