Ilo Herrassa – voima sinulle!

Jumala ei ole tarkoittanut ihmisen elämää surulliseksi ja masentavaksi. Sen saa aikaan sielunvihollinen, joka on tullut valheillaan tappamaan ja tuhoamaan. Jeesus on tullut, jotta meillä olisi yltäkylläinen elämä.

Mitä tämä taivaallinen ilo oikein on? Sen lähtökohta on pelastuksen ilossa, kun synnit on saatu anteeksi. Ei voi olla todellista iloa, jollei ole Jeesuksen oma. Pelastuksen ilo on valtava riemu, jota ei voi verrata mihinkään ulkoiseen. Se on enemmän kuin lottovoitto. Se on enemmän kuin parhainkaan nautinnollinen kokemus.

Eikä tässä vielä kaikki. Jeesukseen uskova saa kohdata Jumalan valtavan hyvyyden ja omistaa myös Pyhän Hengen täyteyden. Se on ylitsevuotavaa ja virtaavaa iloa, joka ikään kuin kuplii sisällä, ja tuo siunauksen myös toisille.

Sisimmästä juoksevat elävän veden virrat, jotka eivät koskaan ehdy. Aina uutta ja tuoretta. Ilo osoittaa, että olet saanut jotain tyydyttävää ja arvokasta. Jumalan valtakunnan perusolemus on ilo.

Ilo ilmenee rukouselämässä, antamisessa ja kaikessa palvelutyössä. Se ei ole pakonomaisen vaatimisen seurausta, vaan ilo ja etuoikeus, joka pohjautuu todelliseen rakkaussuhteeseen Jeesuksen kanssa.

Pyhän Hengen synnyttämä ilo on iloa Herrassa itsessään. Voit turvata Häneen kaikissa elämän tilanteissa. Siinä on voiman lähde. Juuri tämän ilon vihollinen yrittää riistää, koska se tietää, että siihen kätkeytyy erityinen voima.

Jos sinulta on kadonnut ilo, älä tyydy ennen kuin olet löytänyt ylitsevuotavan ilon uudelleen. Tämä ilo on voima myös sinulle!

---

Muutos alkaa asenteesta!

Kaikilla meillä on unelmia, joiden haluaisimme toteutuvan. Tähyilemme eteenpäin, mitä vuosi 2008 tuo tullessaan.

Seurakuntana olemme suuren muutoksen edessä. Joudumme lähtemään helmikuun loppuun mennessä nykyisestä toimitilasta eikä ole vielä tietoa, mihin muutamme.

Koska toimimme solurakenteen pohjalta ei muutos kuitenkaan yhteisen kokoustilan suhteen ole niin mullistava. Tarvitsemme vain riittävän tilan, joka vastaa tämän hetkisiä tarpeita. On tärkeää rukoilla, että se oikea paikka löytyy. Uskon, että Herralla on jo sopiva katsottuna.

Nyt on myös oikea aika tarkistaa, olemmeko seurakuntana tekemässä sitä, mitä Jeesus käski omiensa tehdä? Siis voittamassa sieluja ja tekemässä heistä opetuslapsia. Helposti näky saattaa himmentyä, kun kohdataan jatkuvasti vaikeuksia ja uusia haasteita.

Juuri silloin oikea asenne on ratkaiseva. Usein taistelu on jo voitettu ennen kuin se on edes alkanut. Kaikki riippuu siitä, missä mielentilassa käymme taistoon. Asenteemme itseemme ja haastavaan tilanteeseen on lähtökohta muutokseen.

Luvatun maan 12 vakoojaa on hyvä esimerkki siitä, kuinka asenne ratkaisee. Kaikki he näkivät fyysisesti samat asiat, mutta sisäisesti täysin eri tavalla. Joosua ja Kaaleb näkivät maan ihanat hedelmät ja uskoivat menestykseen Jumalan avulla. Kymmenen muuta tiedustelijaa sen sijaan näkivät vain maan ongelmat, vihollisen suuruuden eivätkä uskoneet menestykseen. Kaksi täysin vastakkaista asennetta – uskon ja epäuskon.

Oma asenteeni vaikuttaa lopputulokseen enemmän mikään muu tekijä. Se voi muuttaa ongelmani siunaukseksi. Siksi asenteeni tarvitsee jatkuvaa muokkausta oikeaan suuntaan.

Olkoon vuosi 2008 sellainen, jolloin yksilöinä ja seurakuntana saamme omistaa uskon asenteen ja toteuttaa menestyksekkäästi Mestarimme käskyä.

---

Solussa todelliseen yhteyteen!

Tämän päivän ihminen kokee suurta yksinäisyyttä. Vaikka asuisi suurkaupungin asutuskeskuksen ihmisvilinässä, silti ei saata olla mitään kontaktia toisiin ihmisiin – ei edes saman rapun asukkaisiin.

Luetteloa voitaisiin jatkaa loputtomiin. Kaikissa kuitenkin on taustalla ihmisen tarve kohdata aidosti toinen ihminen. Se harvoin kuitenkaan onnistuu, koska synti on vääristänyt suhteet Jumalaan ja toisiin.

Jumala ei tarkoittanut ketään elämään yksin omalla autiolla saarekkeellaan. Hän antoi yhteyden mallin jo omassa persoonassaan. Jumala on Isä – Poika ja Pyhä Henki täydellisessä yhteydessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa.

Lunastuksen kautta synnin aiheuttama eriytyminen poistui ja ihmisen on mahdollista löytää yhteys Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Seurakunta on Jumalan vastaus ihmisen yksinäisyyteen.

Seurakunta ei kuitenkaan ole vain kokous, jossa kuunnellaan opetusta tai muuta esitystä. Seurakunta on Jumalan lasten perheyhteys, jossa yhteinen vuorovaikutus ja jakaminen toteutuu hienolla tavalla. Käytännössä tämä toteutuu seurakunnan solujen eli pienryhmien kautta.

Pidä huoli, että sinulla on oma yhteys solussa vähintään kerran viikossa, jossa voit saada rohkaisua ja olla toisille rohkaisuksi.

---

Jumalan suuri salaisuus!

Salaisuus on jännittävä asia, mutta vielä jännittävämpi on sen paljastuminen. Jumalalla oli suuri salaisuus, jonka hän toi esiin vasta Uuden liiton aikana.

Jumala oli varannut omilleen yhteisesti jotain ainutlaatuista. Seurakunta on Jumalan salaisuus, joka tulee paljastetuksi evankeliumin julistuksen kautta.

Uudessa testamentissa on lukuisia vertauskuvia seurakunnan olemuksesta. Sitä kutsutaan erityisesti Jumalan perheeksi ja asumukseksi. Molemmat kuvaukset ovat osuvia.

Perhe heijastaa yhteen kuuluvuutta ja keskinäistä huolehtimista. Ihmisten yksinäisyys ja juurettomuus on tämän päivän suuri ongelma. Tähän tarpeeseen seurakunta on Jumalan vastaus. Rakkaus on se tuntomerkki, mistä todelliset Jeesuksen seuraajat tunnistetaan.

Kuvaus seurakunnasta Jumalan asumuksena osoittaa puolestaan sitä, että Herra itse asuu seurakuntansa keskellä. Siksi sen jokainen kokoontuminen on huippujännittävä ja täynnä suuria odotuksia. Kun Kaikkivaltias ilmaisee läsnäolonsa, ei mikään ole mahdotonta. Sairaus voi väistyä, synnin kahleet katketa, voimaton voi saada uuden voiman.

Suuri salaisuus on nyt paljastettu Kristuksessa. Rakastava perheyhteys on juuri sinua varten. Älä jää orvoksi ja kiertolaiseksi. Olet tarkoitettu eläväksi kiveksi Jumalan asumukseen, jossa hänen kirkkautensa asuu.

Omista tämän salaisuuden siunaus omaan elämääsi. Älä anna vihollisen pettää, vaan löydä paikkasi Jumalan seurakunnassa!

---

Asemasi Kristuksessa!

Oletko joskus ollut eksyksissä? On vähän orpo olo, kun ei tiedä missä on ja mihin suuntaan mennä.

Liian usein ollaan hengellisessä elämässä eksyksissä. Kun ihminen katsoo vain itseensä tai ulkoisiin olosuhteisiin, silloin kaikki näyttää synkältä. On kuin harhailisi ahdistuksen ja itsesäälin suossa.

Tulee löytää paikka, missä Jumala on sanonut lähtökohdan olevan. Se paikka on Kristuksessa. Silloin ei ole enää eksyksissä. Päästäkseen tähän tulee ottaa kolme yksinkertaista askelta.

Ensinnäkin: Ymmärrä asemasi Kristuksessa. Ristin kuolemassa Jeesus maksoi vaadittavan hinnan kaikkien ihmisten syntien tähden. Sen seurauksena jokaisella on laillinen oikeus vapauteen synnistä ja kaikista sen seurauksista. Tiedosta valtuutesi pimeyden voimien yli.

Toiseksi: Hyväksy asemasi Kristuksessa. Identiteetin tulee muuttua. Se tapahtuu vain samaistumisen myötä. Kun uskova hyväksyy omalle kohdalleen totuuden siitä, että hän on kuollut Kristuksen kanssa, silloin hän on myös noussut kuolleista ja korotettu yhdessä hänen kanssaan taivaallisiin. Näe itsesi Kristuksessa uutena luomuksena.

Kolmanneksi: Omista asemasi Kristuksessa. Hienoja periaatteita, mutta kuinka saada tämä kaikki arkitodellisuuteen? Omista asemasi sydämen uskolla ja lausu julki Sanan totuuksia siitä, mitä olet Kristuksessa. Tunnusta uutta identiteettiäsi, älä vanhaa.

Hieno jumalallinen vaihtokauppa: Kun annat Kristukselle oman elämäsi, hän antaa sinulle oman elämänsä. Sinulla on paikka ja asema Kristuksessa – et ole enää hukassa.

---